Kysymyksiä ja vastauksia FAQ

Miten seuran tiedotus tapahtuu?

Kaikille tenniskoululaisille jaetaan lukukauden tiedote laskun mukana lokakuun alussa. Muu tiedotus hoidetaan seuran ilmoitustaululla Tenniskeskuksella sekä internetissä.

Kuuluuko Tenniskoulun kausimaksuun vakuutus?

Kuuluu.

Minkälainen varustus Tenniskoulun harjoitustunnilla olisi hyvä olla?

Normaali liikuntavarustus. Lenkkikengillä ei saa pelata sisä- eikä ulkokentillä. Kenkien pohjan tulee olla sopiva tennis- ja sisäpelikäyttöön.

Tarvitseeko minun tuoda oma maila mukaan heti ensimmäiselle tunnille?

Ei tarvitse. Meiltä saa mailan ensimmäisille tunneille lainaksi. Autamme myös sopivan mailan hankinnassa mikäli siihen on tarvetta. Voit kysyä valmentajaltasi neuvoja ennen mailan hankintaa.

Voiko väliin jääneet harjoitustunnit korvata?

Kyllä voi. Kysy valmentajaltasi mahdollisuutta korvata väliin jäänyt tunti jossain toisessa ryhmässä. Korvaustunnit onnistuvat jos paikka samantasoisessa ryhmässä on vapaana. Lisäksi lukukauden päätteeksi pidetään kaksi korvaustuntipäivää.

Mikäli pelaajalle tulee pidempi poissaolo esim. loukkaantumisen takia niin ottakaa yhteys: Mari-Liis Parmas 040-5633035. Hyvitämme poissaolon tällöin laskutuksessa.

Onko minitennisikäisellä mahdollisuutta päästä vanhempien ryhmään?

On. Mikäli lapsi jaksaa keskittyä ja osoittaa tarvittavaa innokkuutta niin asialle ei ole estettä. Valmentajalta voi kysyä löytyykö vapaata paikkaa.

Esitimme ainoaksi aikatoiveeksi keskiviikon klo 18. Harjoitusryhmä on kuitenkin toisena päivänä. Miksi!?

Joka vuosi noin 250 pelaajaa ilmoittaa ensimmäiseksi vaihtoehdokseen keskiviikon klo 18-19. Kaikkien toiveiden toteuttaminen vaatisi noin 45 kenttää ja yhtä monta valmentajaa :)

Hallilaajennuksen myötä pystymme toteuttamaan harjoitusaikatoiveenne paremmin kuin koskaan ennen. Teemme kaikkemme että kaikille löytyy sopiva harjoitusaika ja -ryhmä.

Haluan kilpajunioriksi. Kuinka se onnistuu?

Kilpailemisesta kiinnostuneet ja innokkaat harjoittelijat voivat päästä kilpavalmennusryhmiin taitojen karttuessa. Valmentajan kanssa kannattaa keskustella asiasta ensin, jonka jälkeen pyritään löytämään sopivan tasoinen ryhmä. Valitettavasti keväällä 2010 ryhmät ovat melko täysiä, joten paikka voi joutua odottamaan hetken aikaa.

Mitä eroa on Tenniskoululla ja kilpavalmennuksella?

Tenniskoulussa opetellaan laji alkeista lähtien hauskassa ilmapiirissä harrastaen. Kilpavalmennuksessa harjoittelu tähtää enemmän kilpailemiseen ja vaatimustaso on kovempi. Kilpailemisesta kiinnostuneet tenniskoululaiset voivat halutessaan tiedustella mahdollisuutta siirtyä kilparyhmiin.

Miten ilmoittaudun kilpailuihin?

Ohjeet löytyvät Tietopankista. Seuran omiin kilpailuihin voit ilmoittautua myös ilmoitustaulun listaan.

Millaisiin kilpailuihin kannattaa osallistua?

Katso Tietopankista

Minkälainen varustus kilpavalmennuksen harjoitustunnilla olisi hyvä olla?

Kilpa- ja juniorivalmennustunneilla harjoittelevilta edellytetään omatoimista huolehtimista välineiden kunnosta. Myös juomapullo on oltava aina mukana tunnilla. Varusteista olisi hyvä löytyä lisäksi hyppynaru, laastaria tai urheiluteippiä, varagrippejä jne.

Miten laskutus tapahtuu?

Lasku tulee postitse pelikauden alettua.

Onko teillä sisaralennusta?

Ei ole.

Onko ryhmää mahdollisuus vaihtaa kauden aikana?

On. Pyrimme tekemään mahdollisimman toimivat ja tasaiset ryhmät. Varsinkin uusien pelaajien kohdalla joudumme joskus vaihtamaan ryhmää sopivampaan. Valmentajat päättävät aina ryhmien muodostuksesta.

Miksi valmentaja tulee tunnille aina pari minuuttia myöhässä?

Valmentajan tulee tietenkin saapua tunnille ajoissa. Hallilaajennuksen jälkeen välimatkat ovat kuitenkin jo sen verran pitkiä kenttien välillä, että siirtymiseen edelliseltä tunnilta seuraavalle menee aikaa. Tälle asialle emme valitettavasti voi mitään.

Minulla on lisää kysymyksiä. Mitä nyt?

Voit ottaa yhteyttä Tats-foorumin kautta tenniskoulun vastaavaan Mari-Liis Parmakseen tai valmennuspäällikkö Gabi Gancheviin.

Yhteistyössä

koskiklinikka